Vihdoin on oma netti käytössä. Kummasti helpottaa elämää:) Toisaalta se on järkyttävä todeta, kuinka riippuvaiseksi sitä on internetin maailmasta tullut. Jo muutama päivä ilman blogien lukemista tai facebook-pyörähdystä, tekee olon kummalliseksi. Tai no, ei nyt kummalliseksi, mutta sillai "ulkopuoliseksi" tai jotain.

Nyt kun on pahin muuttorumba takanapäin, on aika antaa muutama ajatus myös tulevalle perheenjäsenelle. Koko kevät on ollut niin kiireistä aikaa kaikkine remonttitouhuineen sekä muuttojärjestelyineen ettei sitä vauvan syntymää ole ehtinyt miettiä juuri lainkaan. On jopa hiukkasen pelottavaa, että nyt se syntyminen sitten on todella lähellä, viimeistään parin viikon päästä. Siis mun pitäisi ihan tuota pikaa mennä taas kipunkynnykseni äärirajoille, venyttämään paikkani äärimittoihin, ähkimään ja puhkimaan. Pinnistämään ja ponnistamaan, kärsimään niistä helvetillisistä supistuksista. OMG!! Nyt taisi iskeä todellisuus vasten kasvoja. Vaikka myönnettäköön, että ei mua pelota. Eikä mua edes jännitä. Kukaan muu tätä lasta ei mun puolesta voi synnyttää, joten munhan se on tehtävä. Hyvillä mielin siis:)

Vasta eilen petasin teppi mummikin sängyn, sairaalakassi on edelleen pakkaamatta. Kassiin en kyllä ajatellut juuri muuta heittää kuin itselleni että vauvalle kotiutumisvaatteet sekä hygieniavälineet. Turvaistuin on edelleen kiinnittämättä autoon ja tuplavaunujen koppaosa tilaamatta ( johtuu kylläkin siitä, että on loppu joka paikasta). Vaatteet olen pessyt ja melkein jopa kaappiinkin asti viikannut.

Kummasti sitä ihminen vaan jaksaa painaa hommia, vaikka laskettu aika kurkistaa parin päivän päässä. Olen mm. kasannut melkeinpä kaikki ostamamme uudet huonekalut, aina tytön sängystä ja vaatekaapista tv-tasoon. Kantanut muuttolaatikoita, siivonnut joka päivä, tänään piti tehdä vähän pihahommiakin. Eikä tunnu missään. No, kyllä vähän tuntuu, mutta ei sillai pahasti. Että meillä ei ainakaan se siivous mitenkään ole edesauttanut synnytyksen käynnistämistä, koska olen nyt viimeiset kolme viikkoa siivonnut joka päivä ja vielä parhaimmassa tapauksessa kahta kämppää saman päivän aikana. Saunassakin olen käynyt, mutta sitä viimeistä ässää en myönnä tehneeni. Tai mielelläni myöntäisin kyllä, mutta kun ei heru vaikka mitä tekisin. Mies on niin paniikissa siitä, että hakkaa sillä omalla jutullaan teppi mummikkia suoraan ohimoon, joten ne puuhat olen saanut unohtaa jo tovi sitten. Ihan hanurista, mutta minkäs teet tai teen.
Mutta niin kuin jo aiemmin sanoin, syntyy kun syntyy, ei oo äidillä ainakaan vielä mitään hätää. Äiti pärjää ja jaksaa vielä odottaa:)

Masu on iso, pinkeä pallo. Saa nähdä antaako nahka periksi. Kuva tältä päivältä.