Tänään oli ne soveltuvuuskokeet. Aamulla ylös kuudelta, yök. Silmäpussit nilkoissa, laahustin rappuset alas suihkuun ja yritin tahdon voimalla saada itseni hereille. Ja se oli vaikeeta se. Huonosti nukutun yön jälkeen, olisin ollut valmis skippaamaan koko tilaisuuden, mutta jollain pyhän hengen avustuksella, vedin itseni ylös sängystä. Nukuin noin seitsemän tuntia, noin neljällä herätyksellä. Siitä seitsemästä tunnista, sikeetä unta vedin 2,5tuntia ja sen koko ajan juoksin henkeni edestä karkuun Jokelan surmaaja Auvista ( kyllä, katsoin eilen 45minuuttia). Että v..uiks meni sekin yö.

Tämän aamuisen, sikatörkeen, aikaisen herätyksen jälkeen, tulin siihen tulokseen, että on ihan parempi mun olla vaan kotona lasten kanssa. Enhän mä tuu ikinä ehtimään mihinkään töihin kahdeksaksi, jos eka tarttee herättää, pukee, syöttää, kakattaa, pissattaa, tapella ja mitävielä lapset, viedä ne tarhaan ja jotenkin ehtiä itse vielä töihin. Miten te ihmiset ehditte aamuisin viedä itsenne töihin???? Hyvä te, jotka siihen joka aamu pystytte:))

No, sit pääsin sinne kokeisiin lopultakin ja olinpa vielä 15min etuajassa. Opettajien haastattelu meni ihan jees, paremminkin ois voinu mennä. Psykologinen testi, että kykytestit, olivat melkoisen rankkoja. Kovasti paljon aivojen käyttöä, tällaiselle kotiäidille. Meinas ruveta raksuttamaan tyhjää, mutta onneks ei sit kuitenkaan. Jotain eloa siellä tais olla, kun mielestäni onnistuin testeissä kohtuullisen hyvin. Nyt oon niin poikki ettei mitään järkee. Taidanpa heittää aivot taas hattuhyllylle ja käydä nukkumaan:))