Vkonloppuna olemme menossa häihin. Ortodoksihäihin. Erilainen kokemus, ainakin se kirkko-osuus, mutta kovinkaan innoissani en ole siitä tiedosta, että koko tämän pitkän toimituksen joutuu seisomaan. No, erilainen kokemus sekin tietty.

Karsee vaateongelma taas, mitä pukea päälle. Nää on sellaset häät, jossa on about kaikki samat kaverit kuin oli häissä, joissa olimme viime kesänä. Ei siis voi mitenkään päin laittaa samaa kolttua päälle ja yksi iso pointti on myös se, että viime vuonna häissä olin synnyttänyt 2kk sitten ja mulla oli hinkit. Silloin piti mekkokin ostaa sen mukaisesti. Nyt joku on pöllinyt ne hinkit ja se mekko ammottaa tyhjyyttään rintavarustuksen kohdalta. Ei siis pysy päällä enää se hamonen. Onneks eilen löysin yhden mekon Itiksestä, josta ehkä tykkään. Ostin sen siis ja mietin vielä, et onks se kiva vai ei, mut vaikka ei oliskaan kiva niin se mun on nyt päälleni jok.tap laitettava. Sit ajattelin, että oispas ihkua jos kävis kampaajalla laittamassa jonkun kivan kampauksen silloin aamulla niin ei tarttis itse laittaa. Aina olen itse tukkani juhliin väsännyt niin nyt ois ollut kivaa vaihtelua. No, homma kaatui sit siihen, kun kävin muutaman paikan nettisivuilla katselemassa hintoja..........75e juhlakampaus......liikaa mulle. Jepjep, se siitä.

Syksy koittaa pikku hiljaa ja alkaa uudet kujeet. Tyttö aloittaa kerhossa ja minä harkitsen osallistumista avoimen amk;n kursseille. Mä niin haluisin kätilöksi tai terveydenhoitajaksi, ehkä vähän enemmän kätilö kiinnostais. Ajattelin siis jos avoimen puolella saisin suoritettua joitain kursseja ja sit jos joskus pääsisin sinne kouluun sisään niin saisin hyväksiluetuksi jo käytyjä kursseja. Että pääsis jotenkin nyt aloittamaan opiskelut.

Omat hääjärjestelyt eivät ole vielä edenneet puhetta pidemmälle. Tänään laitoin yhteen juhlapaikkaan s.postia ja käydään sitä katsomassa. Kuvista mielettömän kivan näköinen, saa viedä omat juomat, mahtuu 160hlöä ja saa juhlia jopa 03;een asti. Jos vielä livenä näyttää yhtä kivalta niin se sit varataan ja sit voi häätohinat laittaa käyntiin. Mä en vaan tiedä, että mitä sen anopin kanssa nyt tekee, kun se on jo lähes suuttunut siitä, että mun ja miehen mielestä me päätämme ketä häihin kutsutaan eikä anoppi. Ja anopin mielestä siis hän kutsuu ilman muuta sinne omia ystäviään. Ongelma kun nyt on siinä, että kun ihmisiä pitäis jo muutenkin karsia niin mielummin nyt karsii anopin ystävät kuin omat ystävät. Ja miehellä on jo hermot mennyt äitiinsä tässä asiassa, itsekin toki ihmettelen tollaista naiviia käytöstä, mutta sotajalalle en kuitenkaa haluaisi ryhtyä. Kyseessähän kuitenkin pitäisi olla iloinen tapahtuma.