Mies ehdotteli tuossa aamutuimaan josko lähdettäis tänään illalla ihan kahden vain, esim. käymään lasillisella jossain. Nyt mietin kuumeisesti, haluanko lähteä.  Kysehän todellakin olisi vain lasillisesta, max.kahdesta, ei räkäposkella ryyppäämisestä. Ennen olisin intoa täynnä, suorastaan kirmaten, lähtenyt ihanmihinvain-milloinvain-mitenvain. Ei tarvinnut kahta kertaa kysyä, kun seisoin jo korkkarit jalassa eteisessä. Nyt olen kovin vastahankainen kaikkea lähtemistä kohtaan. Ei vain huvita.

Kuitenkin suurin syy haluttomuuteeni taitaa olla tuo pieni ihmisenalku, minusta tullut, pieni rakkauspakettini. Nautin niin tästä kotona lapsen kanssa olosta. Leikkimisestä, kikattelusta ja kutittelusta. Kukkuuleikeistä ja kylpyhetkistä.  

Rivien välistä voin kuitenkin lukea, kuinka paljon mies haluaisi viettää hetkisen kahdestaan, ihan vain minä ja hän. Rauhassa keskustellen, pari lasillista nauttien. Tulevaisuutta suunnitellen ja ihan vain toisistamme nauttien.

Ehkä lähdemmekin tänään lasilliselle:)