Naapurikyylät. Varmasti kaikista taloyhtiökomplekseista löytyy vähintään yksi, todennäköisemmin paljonpaljon enemmänkin, tällaisia kyttääviä, mulkoilevia, supisevia, erakoituneita ihmisiä!!!! On kamalaa, ehkä jopa hintsun säälittävääkin, että oikeesti on ihmisiä, joiden elämä koostuu suurimmalta osin muiden ihmisten elämästä. Elämän tärkein tehtävä on valittaa, mäkättää, puuttua joka he...tin asiaan ja vielä parhaimmassa tapauksessa, jos vaan mahdollista, kytätä muiden ihmisten koteihin sisään. Itsehän, he viettävät puolet ajastaan oman ikkunan ääressä, että varmasti tietävät jos joku sattuu tekemään jonkun virheliikkeen. Jos ei oikeata valittamisen aihetta ole, se aihe väännetään jostain,keksimällä keksitään, kunhan vaan joku aihe saadaan aikaiseksi. Sus siunatkoon mitä väkeä!!! Mielessäni, tällainen ihminen näyttää seuraavanlaiselta; yleensä nainen, 65-75-v., erakko ( ei kai nyt kukaan sellaista huoli, paitsi toinen yhtä kyylä mies) eikä tietenkään lapsia, lyhyt vartinen tattikaula, isot riippurinnat, autona joku kauppakassi, perusilme on suupieletalaspäin ja kulmat kurtussa.

Kyllä, meidän yhtiössä näitä on, ei yksi vaan ainakin 4, ehkä enemmänkin, mutta nämä 4 ovat pahimpia lajissaan. Onneksi yksikään näistä ei asu meidän rapussa, luojan kiitos! Meillekin on tullut kommenttia ties mistä. Hauska oli mm. se, kun noin vuosi takaperin olin lähdössä töihin. Kävelin pihatietämme pitkin bussipysäkkiä kohden, kun takaani tuli auto, jota ylläriylläri ajoi yksi näistä kyylistämme. Väistin hieman tienpientareelle, jotta hän pääsisi ohitseni, mutta ei, hän pysähtyi kohdalleni, veivasi "kauppakassinsa" ikkunan auki ja sanoi naama norsun vi..lla, kaakattavaan äänensävyyn; -" ei tässä saa kävellä, tämä on autotie". Okei, mistäköhän mä sitten seuraavan kerran kävelen, kun menen töihin?? Sama tie nimittäin kulkee kotiovemme edestä ja kiertää koko yhtiön. Ehkä mahdollisesti täytynee hypätä ensi kerralla tien yli kokonaan, suoraan nurmikolle. Jalat kipsissä sitten kävellä loppuelämä, vai? Hyppymatka on  aika pitkä, n. 20m. Pystyisinköhän? Nyt vaan aika haasteellista, kun on lapsi kainalossa. Ehkä heitän eka lapsen tien yli jonnekin nurmikon suuntaan ja hyppään itse perässä. Jeah!!!

Nyt, lapsen syntymisen jälkeen, olen havainnut pientä lepertelyn tapaista näiltä kyyliltä. Ällöä ja iljettävää!! Näköjään lapsi pehmitti heidän jäätyneet mielensä. Minua vain ei kauheasti kiinnosta kaiken paskan jälkeen, pysähtyä juttelemaan heidän kanssaan, ainakaan minun lapsestani, jonka elämä ei heille kuulu, ei sitten pienimmässäkään määrin.

Ai, että on taas rankkaa, tää kerrostaloasuminen nimittäin.