Eilen sain aikaiseksi paljon. Itseä vain niskasta kiinni ja vaatekaapille mars. Lumput läks ja kaappiin saatiin tilaa. Olin varsin tehokas tyttö.

Siivosin tytsin vaatekaapin ja puolet omastani. Pakkasin tytsin pieneksi jääneitä vaatteita laatikoihin odottelemaan mahdollista sisarusta. Ihastelin niitä pienen pieniä vaaleanpunaisia paitoja, housuja ja bodeja. Verkkariasuja, mekkoja. Mini-ihmiselle suunnattuja vaatteita. Ne on niin........siis niiin söpöleitä. Hyvä ettei kyynel vierähtänyt poskelle, niin tunteikasta se vaatteiden perkaus oli. Kuinka pieni tytsi on joskus ollutkaan. Sitä ei edes muista vaikka aikaa on kulunut kuitenkin vasta se vuosi.
Omasta kaapistani lensi roskikseen kauhtuneita villapaitoja, joita olen käyttänyt viimeksi vuonna kypärä. En edes muista milloin. Miksi sellaisia edes enää löytyy kaapistani? Syystä, että olen hyvä tyyppiesimerkki ihmisestä, joka säästää kaiken. Vanhat vaatteet siksi, että jos vaikka vielä joskus haluaisin sitä/niitä käyttää. Ja käytänkö ikinä? No en ikinä. Lappasin ison muovikassin täyteen haisevia lumppuja ja kiikutin ne roskikseen hetioitis. Se oli tehtävä nopeasti etten vain kerkeäisi enää muuttamaan mieltäni. Siellä ovat. Ja pysyvät.

Vaatteita peratessani ajattelin, että seuraavan lapsen kannattaisi siinä mielessä olla tyttö, että vaatteita on vaikka muille jakaa. Suurin osa, kun on tyttövärisiä niin ei niitä oikein pojallekaan tohdi laittaa. Vai mitä mahtaisi poika parka isompana ajatella kuvia katsellessaan, kun huomaa joka kuvassa olevansa pitsimekossa ja vaalenapunaisessa bodyssa? Kyllä itse ainakin saattaisin ottaa asian puheeksi äitini kanssa.
Mutta siis oishan poikakin aika kiva. Isille pelikaveri. Äidille ihailija. Kaikki käy. Avosylin otamme vastaan kaiken mitä luoja suo. Kaikkia rakastetaan yhtä paljon. Halitaan ja pusitaan.

Vielä en kuitenkaan ole raskaana. Vaatteet saavat vielä pysyä laatikoissaan odottelemassa tulevaa:)