Kotona jälleen. Vietimme pari viikkoisen pätkän maalaiselämää haistellen. Uitiin, soudettiin, syötiin, maattiin, syötiin, käytiin mustikassa, syötiin ja sen sellaista. Vähän tehtiin remonttireiskahommiakin.

Kävimme tytsin kanssa soutelemassa ensimmäistä kertaa. Puimme pelastusliivit päälle ja hyppäsimme veneen kyytiin. Hiljaa ja hitaasti vene lipusi eteenpäin, Päijänne oli täydellisen tyyni. Mies oli soutajan asemassa ja me tytsin kanssa istuimme sylikkäin ja ihmettelimme. Tai no tytsi ihmetteli, olen kyllä itse ollut ennekin veneen kyydissä:) Se oli kivaa se.
Toinen uusi elämys tytsille oli mustikoiden poiminen. Joka aamu kävelimme postilaatikolle ( jonne on matkaa 600m) ja poimimme matkaevääksi mustikoita. Mustikoista tuli ihan ykkösherkku. Ensimmäisinä aamuina se olin minä joka poimin, parin kolmen aamun jälkeen poimimme yhdessä. Hän oppi vierestä seuratessaan itsekin poimimaan. Siellä me tytöt olimme kyykyssä vierekkäin mustikkapuskien kimpussa. Tein vielä parina päivänä ihan yksinäni mustikanpoiminta reissun ja keräsin pari litraa meille kotiin pakkaseen. Oli muuten nautinnollisen rentouttavaa se poimiminen, mistään ei kuulunut pientäkään inahdusta, hiljaista kuin haudassa ja kyllä hermo lepäsi. Kyykkyilin yksinäni metsän keskellä, mustikoiden seassa, itikoiden ruokana ja nautin. Nautin niin että oikein hymyilytti.

Tytsille oli hankittu mökille oma polkupyörä. Oli kyllä hieno. Mummi ja vaari oli sen ostanut joltain tutultaan jonka poika oli sillä joskus ajanut. Ihan kuin uusi vaikka olikin vanha. Löysimme myös mökin liiteristä tytsille vanhat nukenvaunut. Niitä hän työnteli ylpeänä pitkin pihaa, pieni nukke kyydissään. Ei ollut sillä ylpeydellä rajoja. Kukaan ei saanut vaunuihin koskea silloin kun ne oli hänellä. Kerrankin kun yritin auttaa häntä työntämisessä ylämäessä niin ihan haukkana hän irrotti käteni vaunuista. Ei tartte auttaa-tyylillä.

Tässä vielä muutama kuva mökkireissulta.