Voi kiesus tätä mun vauvakuumetta. Nyt se on jo aika mieletön. Asiaa ei auttanut tänään tapaamani ystävä, joka odottaa kakkostaan viikolla 15. Hitsiläinen, että vauvattaa.

Olemme miehen kanssa asiasta keskustelleet ja tulleet siihen tulokseen, että jos ja mikäli vain se ihana ilo meille vielä suodaan, niin on enemmän kuin tervetullut. Ikäeroksikin tulee vähintään se 2 vuotta, joka mielestäni on aika hyvä. Tai siis 2 vuotta siinä tapauksessa, että vauva ilmoittelee itsestään pian. Jotenkin oikein odotan sitä raskausaikaa. Isoa mahaa. Se oli ainakin tytsiä odottaessa niin ihanaista aikaa, että oikein jäin kaipaamaan. Kateellisena katson, kauniita raskausmahojaan, ylpeästi kantavia äitejä.Vaikkakaan sehän ei ole mitenkään sanottu, että toinen raskaus menisi yhtä leppoisasti ja kivuttomasti, mutta vaikeastakaan raskaudesta en tiedä mitään, joten sitäkään en voi pelätä.

Moneen kertaan olen miettinyt mielessäni, että miten tytsi tulee suhtautumaan jos ja kun, vauva meille syntyy. On niin huomion keskipisteenä tällä hetkellä, ettei voi pienessä mielessään kuvitellakaan, että joku muu voisi häneltä viedä osan saamastaan huomiosta. Tuleeko hänestä kovinkin mustasukkainen? Suuttuuko hän minulle, kun olen "hankkinut" jonkun uuden tyypin hänen kotiinsa asumaan?

Toivottavasti ei suutu. Tai jos suuttuu niin ehkä ei kovin pitkäksi aikaa. Ehkä? Eihän? Kun ei äiti pahalla sitä uutta tyyppiä sinne kotiin "hanki" vaan hyvällä:))