Tänään lähti mies takaisin töihin 4vkon loman jälkeen. Vähänks tyhmää. Vaikka itse ei töissä olekaan niin silti on jotenkin sellainen arki kutsuu-olo itselläänkin. No, toisaalta, onhan se arjen alkamista sekin, että isi ei ole päivisin täällä meitä auttelemassa vaan jäätiin tytsin kanssa taas kaksin.

Perjantaina käytiin ensimmäistä kertaa tytsin kanssa rannalla. Niin paljon oli väkeä, että katsoimme parhaaksi vetätytyä hiukkasen sivummalle missä olisi oman rauhan lisäksi myös hitunen omaa tilaa. Löysimmekin ihan kivan kolkan, mutta jo hetken kuluttua huomasimme, että ympärillemme oli kuin olikin  kerääntynyt yks jos toinenkin auringonpalvoja. Vähänkö nihkeetä, kun joku hikinen keski-ikäinen mies levittää vilttinsä metrin päähän omasta viltistäs ja vähän väliä kuikuilee lasiensa alta. Joo, just sellanen siihen meidän viereen tuli. Ei kylläkään omaksi onnekseen ollut mikään lipevä tahi irstas, mutta hänen miinuspisteensä tuli siitä lasien alta vakoilusta. Eikä mulla ole mitään keski-ikäisiä miehiä vastaan, mutta tartteeko kytätä koko ajan. Vaikka kait siellä rannalla itse kukin syyllistyy toisinaan kyttäämiseen?!
Niin ja siitä rannalla olosta vielä, että tytsi tykkäsi olla ja nautti vedessä olostaan. Kiva oli taas päästä läträämään veden kanssa.

Lauantaina kävin ostamassa tytsille omat lastensateenvarjorattaat. Hitsi mikä hitti. Työntelee niitä pitkin kämppää ihan himona. Nukke kyydissään painelee pitkin poikin. Eilen oltiin ulkonakin työntelemässä ja kyllä siinä aikamoinen lenkki tehtiinkin ihan huomaamatta. Loppumetreillä tytsi oli jo niin väsynyt, että äidin tehtäväksi jäi kantaa kotiin sekä tyttö että rattaat. Ja ei tullut hiki siinä(kään) hommassa.

 kuva ylpeästä kärryttelijästä
819402.jpg