Mies oli lauantaina eräissä tupaantuliaisissa. Tiesin jo kauan, että hän on sinne menossa, että saattaa mennä muutama olut ja saattaapi myös olla että menee vähän myöhempään. Olin asennoitunut tähän lähtöön asenteella. Psyykannut itseäni olemaan iloinen hänen puolestaan. "Niin harvoin hän kuitenkaan missään nykyään käy"-tyyliin. Menköön nyt pitämään hauskaa pitkästä aikaa. Eihän siinä mitään pahaa ole.

Kunnes, se kyseinen päivä koittaa. Aamu alkaa hyvin, iloisissa merkeissä. Iltapäivästä olen jo muutaman kerran ehtinyt miettiä sitä miehen tämän iltaista menoa ja kiukustua mielessäni kerran jos toisenkin. Illalla en enää voi itselleni mitään vaan suorastaan tärisen ärtymyksestä. Olen vihainen. Kiukkuinen. Loukkaantunut. Menen yksin makaamaan sohvalle. Avaan telkkarin ja jään toljottamaan bb;tä. Mies soittaa ja kysyy, että miten menee. No, mites tässä nyt menee, kun YKSIN istuu ja viettelee lauantai-iltaa. Ihan kivasti menee, kiitos kysymästä. Itse en vain voi kysyä mieheltä, että mites siellä menee. En pysty. En kykene. Vaikka haluaisinkin. Ärtymys on liian kova.

Inhottaa, että inhottaa. Haluaisin niin kovin ettei aina inhottaisi. Mutta kun aina vaan kuitenkin inhottaa. Toivoisin joskus voivani iloita miehen menosta. Olla vilpittömästi iloinen toisen puolesta. Eikä aina vaan jäädä kotiin katkerana ämmänä. Nalkuttajana.
Mutta ihan rehellisesti sanottuna, kaikkein eniten inhottaa se seuraavan päivän krapulapäivä. Se vanhan viinan haju. Krapulaiset silmät. Tyhmät jutut. Ärtyneisyys. Ja ennen kaikkea se flegmaattisuus. Sohvalla makaaminen ja siihen itsensä parkkeeraaminen. Saamattomuus.

Joskus jopa luulin päässeeni eroon tästä inhottavasta inhotuksesta. Olinkin suopeampi. Mutta jotain tapahtui. Joku laukaisi ärtymykseni uudelleen. Sen ei tarvinnut olla iso juttu, pienikin asia sen saattoi aiheuttaa. Mikä se oli. Sitä en muista. Ehkä joku liian meluisa kotiintulo tai vaikka liian kuvottava krapulainen, mutta jostain se taas lähti.

Nyt joudun taas tekemään itseni kanssa töitä. Että joskus sitten kun mies seuraavan kerran johonkin lähtee, olisin edes astetta tätä edelliskertaa suopeampi:)