Yritin kauan pitää näppini siitä erossa. Kiersin kaukaa. Sivuutin koko aiheen. Nyt olen koukussa. Auttamatta koukkuuntunut. Monen muun lailla, Facebook on saapunut perheemme keskuuteen.

Moni minua siihen yritti houkutella. Kieltäydyin kerta toisensa jälkeen. Näitä nettisivuja, joilla notkun, on jo nyt ihan liikaa. Kaikki blogit mitä luen, keskustelupalstat, joilla taustailen. Ja siihen vielä yksi Facebook lisää. Ei ehkä kuitenkaan.
No, ehkä kuitenkin. Heikko minä, huono minä, suhteellisen utelias minä, menin ja kirjauduin sinne. Yritin sentään kamppailla vastaan. Tosissani yritin. En onnistunut. Hitto mua.

Täytyy kuitenkin todeta, että on siinä Facebookissa jotain hyvääkin. Löysin esimerkiksi erään ystäväni sieltä, joka oli noin 20 vuotta sitten ehdottomasti paras kaverini. En varmaan ainakaan 15 vuoteen ollut kuullut hänestä mitään ja nyt hän on yhtäkkiä ystäväkirjassani. Mieletöntä. Voin lukea hänen kuulumisiaan, katsoa valokuvia hänestä ja perheestään. Ihan tosissaan olen siitä iloinen. Myös monen monta muuta vanhaa kouluaikaista ystävää, on tarttunut matkaan mukaan. Näemmä hyvin laaja-alaisesti levinnyt koukkuuntumismuoto:)

Hauskaa tässä on myös miehen reaktio. Jatkuvaa sivuston parjaamista. Nälvimistä ja naputtamista. Ihmettelyä siitä, että miten joku voi roikkua noin junteilla sivuilla. KUNNES, koitti päivä, että hän meni uteliaisuuttaan sivuille urkkimaan. Kysyi minulta vaivihkaa; " mites tänne nyt sit kirjaudutaan?"
Hihii. Nalkissa on. Mies on totaalisesti nalkissa. Käy illan mittaan useaan otteeseen tarkistamassa jos ois tullut vaikka uusia ystäväpyyntöjä. Viime yönä tuli aika myöhään kotiin harrastuksestaan. Ja mitä hän teki ensimmäiseksi, keskellä yötä. Avasi tietokoneen ja meni facebookiin. Aivan mahdoton. Mahdottomampi kuin minä. Sanoisin:)