Pienen pieni taimen, ihan omanlainen. Rakas armas on jo nyt, tiensä sydämmeemme löytänyt. Kasvaa omassa pesässä, äidin turvassa sisässä. Kasva rauhassa rakkaamme, jotta jaksat liittyä matkaamme.

Vauva. Meille. Kesäkuussa:))

Eilen oli ensimmäinen neuvola. Raskausviikot tänään 8 ja risat. Laskettu aika 6.6.2008. Olo on onnellinen ja odottava. Pahoinvointi taakse jäänyttä elämää, mutta väsymys on kova. Silmäluomet painavat. Tuntuvat raskaammilta kuin koskaan. "Äiti on hyvinhyvin väsynyt"- lause, sopii tällä hetkellä kuvaamaan minun oloani. Nukkumatti on tehnyt kanssani diilin, tietämättäni. Voi sitä. Onneksi, tiedän varmasti, että tämäkin on vain vaihe. Vaihe, joka on ohitettu viikkojen vierähtäessä pidemmälle.

Epätodellinen. Liikuttunut. Onnellinen. Siinä adjektiiveja, jotka osuvat minuun. Kaikki on vielä niin alussa. Vatsa ei näy. Liikkeitä ei tunnu. Ultraankin on vielä aikaa. Onko se varmasti siellä. Onko sillä kaikki hyvin. Uskaltaako tässä vielä iloita. Toisaalta taas, miksi pelätä pahinta? Miksi ei uskaltaisi nauttia. Jos jotain tapahtuu, minä en itse sille mitään voi. Voin vain toivoa parasta. Näitä samoja asioita mietin tyttöä odottaessani ja näitä mietin nyt. Välillä tuntuu siltä, kuin eläisin ensimmäistä raskauttani, kaikki tuntuu jotenkin niin uudelta. Mutta kuitenkin jotenkin niin tutulta.

Raskaus on otettu suurella ilolla vastaan perheidemme keskuudessa. Uutta vauvaa odottavat innolla niin isovanhemmat, sedät, tädit kuin ystävämmekin.