Talomme purkutyöt ovat ohitse ja edessä uuden laittamista revityn tilalle. Remontti sen kun paisuu paisumistaan, jatkuvasti tulee vastaan jotain, joka vaatii tuunaamista tai irti repimistä. Se, että alussa luulimme selviävämme pelkällä maalaamisella ja lattian laitolla, osoittautui täysin vääräksi. Siis totaalisen vääräksi. Alakerrasta jouduimme repimään panelikaton kokonaan irti, alunperin sekin piti vain maalata. No, kuitenkin nyt olemme siinä pisteessä, että maalaustyöt voivat alkaa tällä vkolla. Laitan kämpästä kuvia, kunhan saan ne ensin siirrettyä koneelle.

Tytön kanssa on selvää uhmaa havaittavissa. Tai on sitä ollut ilmassa jo kauemminkin, mutta nyt se on lähes päivittäistä ja ilmenee sillä ihanalla ja ehkä perinteiselläkin tavalla kuin maahan heittäytyminen( toki se ilmenee myös muilla tavoin). Voi juma. Silloin on vain laskettava kymmenen sijasta kolmeenkymmeneen ja ehkä mahdollisesti purtava huulta useammastakin kohtaa. Yritettävä näyttää tytölle, että toihan ei äitiä ärsytä. Ja se on haastavaa, siis todella, koska äitiä todellakin ärsyttää.
Nyt tämän remonttiasian takia, tyttö on joutunut mummun hoitoon vähän useammin kuin yleensä. On ollut niin monta asiaa hoidettavana ja joka paikkaan tyttöäkään ei voi mukaan ottaa. Poden tämän takia jatkuvasti huonoa omaatuntoa, mutta onneksi tämäkin remontti loppuu aikanaan. Toisaalta, kivempi tytön on olla mummun kanssa ulkona leikkimässä kuin äidin kanssa rautakaupassa. Tai niin ainakin toivon tytön ajattelevan.

Alennusmyynteihinkin pitäisi ehtiä. Tytölle jotain uutta päällepantavaa ja  uuteen kotiin uutta kalustetta. Säästäisi niissä huonekaluissa aika pitkän pennin jos alennuksista kävisi etsimässä. Itselleni on aivan turha mitään vaatetta ostaa, kun tässä varmastikin ottaa muutaman ylimääräisen kilon lähi kuukausina. Äitiysvaatteita en ajatellut hamstrata kaappiin, ainakaan kovinkaan montaa, koska ne on niin lyhyen aikaa käytössä. Ja sitäpaitsi, omat vaatteet menevät ainakin vielä loistavasti päälle. Niillä mennään niin kauan kun niihin mahdutaan:)
Vauvakin on alkanut ilmoittaa itsestään pienimuotoisesti. Kevyitä hipaisuja ja kuplimisen tunnetta ympäri vatsaa. Mutta helliä ne ovat vielä, ihan vain ilmoituksia äidille, että täällä mä oon. Ja tyttökin osaa jo osoittaa vatsaani, jos häneltä kysytään, että missä äidillä on vauva. Aika suloista.