Vuosi on vaihtunut, rauhallisemmin kuin mies muistiin. Kävimme appivanhemmilla syömässä, tulimme kotiin kymmenen maissa ja kävimme nukkumaan puoli yhdeltä. Aikaisemminkin olisin kaatunut sänkyyn, mutta pauke ja räiske ympärillä oli niin valtaisa ettei uni olisi tullut vaikka kuinka olisi yrittänyt. Ihme ja kumma, tyttö veti sikeitä täysin tyytyväisenä, tästä kamalasta metelistä huolimatta.

Ihan tosissani eilen ihmettelin sitä paukkeen määrää. Onko muka aina aikaisempinakin vuosina ollut näin kova meteli? Miten se on mennyt multa niin ohi? Vai mitä häh? Oonhan nyt toki ennenkin kuullut uutena vuotena ilotulitteiden ääniä.
Oisko kuitenkin syynä se, että viime ja sitä edellisen uuden vuoden, vietimme mökillä. Siellä ei paljoo raketteja näy, vielä vähemmän kuulu. Sitä edellisen ja siitä noin kymmenen uutta vuotta taaksepäin, olen tainnut itse olla sen verran maistissa, että ilotulitteet ovat kuuluneet vain pikkuisena pössähdyksenä korvassani ja suurempi huomio kiinnittynyt itse skumpan juontiin. Ilotulitteet saivat aivan uuden näkökulman tänä vuonna. Ei ne ookaan niin kivoja, kuten olin aina aikasempina vuosina luullut.

Viikonloppuna aloitimme uuden kotimme kunnostustyöt. Olimme miehen kanssa kaksin työn touhussa. Näin saimme purkutyöt vauhtiin. Miehellä apunaan meisseli ja vasara, minulla suihkupullo sekä lasta. Minä keskityin irrottamaan tapettia seinästä ja mies repi jalkalistoja sekä lattioita irti. Ja on muuten niin perseestä se tapetin repiminen, että jos siellä ois enemmänkin tapettia kuin vain yhdessä huoneessa, niin mun puolesta sais sitten olla. Niin ja tapetin repimisen lisäksi, irrotin myös tulevasta makuuhuoneestamme peilinkaapit ja kiskotkin irti. Ensi lauantai on varsinainen purkupäivä. Tulee apuvoimia ja siirtolava pihalle. Kaikki loputkin lattiat revitään irti, ovet ja karmit irrotetaan, kodinkoneet heitetään mäkeen. Näin itse remontti saadaan alkamaan, toivottavasti jo ensi viikolla.