Raivostuttaa, vi...taaa, ketuttaa, suututtaa, ottaa aivoon.

Mies lähti eilen pitkästä aikaa juhlimaan, oli yhteisen ystävämme 30-vuotis synttärit. Minutkin oli kutsuttu, mutta en vain yksinkertaisesti jaksanut lähteä mukaan seisomaan ravintolaan vesilasi kourassa. No, enivei, mies sinne lähti ja on sillä reissulla edelleen ( ei kyllä tosin enää ryypyllä, se loppui eiliseen).

Eilen kun hän lähti, sanoin, että laita viestiä illan mittaan ja ilmoita itsestäsi. Hän soittelikin kiltisti koko alkuillan, ehkä liiankin innokkaasti, aina yhteentoista asti. Sen jälkeen yhteydenpito loppui........kunnes 4.30 oli taas yrittänyt soittaa. Kas kas, en vastannut, usein siihen aikaan mahdollisesti nukutaan. Klo 5.00 havahduin hereille ja tajusin ettei ääliö ollut vieläkään kotiutunut. Tartuinpa puhelimeen ja soitin hälle. Vastasi samantien, kieli solmussa ja kertoi olevansa yhden toisen yhteisen ystävämme luona. Puhuin tämän ystävämme kanssa, joka oli kovin huolissaan siitä etten vaan ollut hänelle vihainen. No, miksipä oisin hänelle ollut vihainen. Oikeastaan siinä vaiheessa en ollut vihainen kenellekään, totesin vain, että olkoon siellä yön, että saamme mekin tytön kanssa nukkua loppu aamuyön tunnit rauhassa. En kuitenkaan tarkoittanut, että ole vielä seuraavakin päivä ja tule kun huvittaa. Oletin tai pidin itsestään selvänä, että hän tulee herättyään kotiin. Ei oo tullut vielä ei, soitellut kyllä senkin edestä. Vastata en pysty, olen liian vihainen siihen. Vain miehenlogiikalla voi tehdä noin. Ja silloin kun oltiin 20v. niin silloinkin sen ehkä vielä ymmärsi. Mutta äijä on kohta 30v.

Sitten kun hän tulee, ehkä aion ripustaa hänet kiveksistään parvekkeelle koukkuun roikkumaan. Ehkä hukutan hänet lavuaariin, ehkä lukitsen parvekkeelle. En ole vielä päättänyt.