Olemmepa olleet ihan lomailemassa kokonaisen viikon verran. Mökillä, ei sen ihmeellisempää. Pääsiäiseksi lähdettiin ja nyt perjantaina kotiuduttiin. Säät suosivat ja lunta oli kahlaamiseen asti. Käveltiin jäällä, pulkkailtiin, tehtiin lumitöitä ja tuli sitä muutama lumiukkokin väsättyä. Että saatiin sitä nauttia hetki talvisistakin olosuhteista. Piti ihan kameran kanssa lähteä ulos, että sain ikuistettua tältä vuodelta edes muutaman talvikuvan.
Tyttö nautti olostaan ja mumminsa jakamattomasta huomiosta. Muutama viikko sitten oppi sanomaan mummi ja nyt hokee sitä aina vaan, kun mummi osuu silmien eteen. Sanavarasto on muutenkin kehittynyt huimasti lähi aikoina. Muutamia esimerkkejä on; katkakapu ( katkarapu), kankkuna ( kalkkuna), hiijaa ( hiljaa), pukka ( purkka), mui ( moi) ja on niitä vielä vaikka mitä muita. " Hiijaa", hän komentaa usein koiraamme. Eilenkin, kun tyttö oli jo sängyssään iltaunille menossa, koira haukahti muutaman kerran, niin sängystä kuului: HIIJAAA!!!!! Kyllä nauratti.

Oma vointini on ihan ok. Liitoskipuja jonkin verran ja maha tuntuu toooosi painavalta, mutta muuten tässä porskutellaan vielä ihan sujuvasti. Yksi mistä on joutunut luopumaan, on koiran kanssa tehtävät reippaat lenkit. Mieli tekisi kävellä ripeästi, mutta heti kun vauhtia kiihdyttää, vatsasta alkaa vihlomaan. Että mennään sitten matelemalla.

Muutama kuvanen lomaltamme.

matkalla mökille
1421053.jpg
aamupalalla
1421062.jpg
mielipuuhassaan, maalaamassa
1421073.jpg
päijänteen päällä istumassa
1421077.jpg
ja minä ja mun vatsa
1421090.jpg

niin joo, mäkin vanhenin taas vuodella ennen pääsiäistä........ihan hanurista.