Näin on yksi viikko takanapäin, pienen tepin äitinä. Tutustumista, halailua, silittelyä, imetystä, pyykin pesua ja väsymystä. Teppi nukkuu yöt VIELÄ ihan mukavasti. Yhdellä tai kahdella syötöllä mennään. Päivällä tankataan sitten tiiviimmin. Kuitenkin niin, että ainakin yhdet neljän tunnin unet nukutaan keskellä päivää. Tissit on sairaan kokoiset. Ainakin näin, oikeasti pienirintaisen näkökulmasta. Niitä kuumottaa ja ne on kipeet. Rintapumpulla on ollut käyttöä.

Esikoinen on ollut ihan ihana pikkuveljeään kohtaan. Aina kun on ollut jossain ja palaa kotiin, on teppi ekana mielessä. Halailee ja paijailee tuon tuostakin. Muutaman kerran olen joutunut sanomaan tiukasti, kun on yrittänyt painella aukiletta. Isi on touhunnut tytön kanssa kauheasti kaikenlaista. Torstaina olivat pari tuntia Hoplopissa ja lauantai aamusta lähtivät laivalla Tallinnaan, kylpylään. Olivat siellä erään toisen isän ja tämän kahden pojan kanssa. Laivamatka tarjosi sekin jo aivan uuden elämyksen tytölle, kylpylästä puhumattakaan. Täydellisen onnistunut reissu, kuulema. Ja sai äitikin vähän karkki tulkkareita:) Itse vietin vauvan kanssa aika menevän viikonlopun. Kävimme eilen Ikeassa, anoppilassa, illalla veljeni avokkeineen oli meillä grillaamassa ja tänään olimme shoppailemassa, jonka jälkeen aloin vielä siivoamaan ja leipomaan. On mamma ollut tehokas.
Olen tosi onnellinen miehen panoksesta esikoiseen. He touhuavat ja suunnittelevat koko ajan kaikenlaista, jopa niin paljon, että välillä äidistä tuntuu kuin ei näkisi tyttöään ollenkaan. Eikä tunnu tyttö paljon äidin perään itkevän. Isi on nyt pop.

Itse olen jo uskaltautunut juoksulenkille. Kävin kerran kokeilemassa ja se oli aika mukavaa. Tuli hyvä fiilis, virkeä mieli ja vähän hikikarpaloitakin. Siitä se lähtee se kadotetun vartalon metsästys:)

Huomenna tulee neuvolantäti kylään. Nähdään onko äijä imenyt itseensä tarpeeksi maitoa ja millaiseen nousukiitoon on paino lähtenyt. Kauheasti tuo tuntuu puklailevan ja aina syötön jälkeen vaatii röyhtäytyksen. Ihan eri kuin tytöllä, joka ei paljoa yrjöillyt.

Mutta että ihan on ihanaa elämä kahden pienokaisen äitinä. Joskin välillä hieman uuvuttavaa, mutta palkitsevaa ja mahtavaa. Sen vaan sanon, että unta tässä tarvitaan, muuten ei tuu mistään mitään eikä pinna kestä. Niin että nukkumaan tästä joutais........