Ensi kuussa koittaa sellainen tapahtuma, joka on varmastikin minulle hyvin ainutlaatuinen kokemus. Olen menossa ystäväni tueksi synnytykseen. Täytyy myöntää, että hiukkasen kyllä jännittää. Jännittää nähdä se kipu, ikään kuin "isän" näkökulmasta. Kun toiseen sattuu aivan vietävästi, etkä pysty tekemään mitään mikä helpottaisi hänen oloaan. Jännittää, että mitä jos kaikki ei menekään hyvin? Jännittää myöskin se, että saanko omille lapsilleni hoitajan tarpeeksi nopeasti? Mummit ovat onnekseni valmiustilassa, joten he kiiruhtavat sitten meille parhaansa mukaan ( ihan kuin ois itse lähdössä synnyttämään:)))

Nyt olen ikään kuin päivystysasemissa koko lokakuun. Laskettu aika on kuun puolivälissä, mutta kun ensimmäinen lapsi syntyi kaksi viikkoa myöhässä, käynnistyksen seurauksena, saa nähdä,että odotellaanko tätäkin tyyppiä sitten marraskuun puolelle. Olen nyt jo ottanut puhelimen varmuuden vuoksi yöpöydälleni, jos ja kun ystäväni soittaa, olen tavoitettavissa ja valmis hyppäämään auton rattiin. Huisia!!