Tällä vkolla meidän viikkorutiineihin on otettu mukaan avoin päiväkoti. Aikas hyvä keksintö. Tyttö saa kavereita, pääsee piirtämään, maalaamaan, leikkimään ja jumppaamaan. Saapahan purettua pahimmat höyrynsä. Tärkeänä pidän myös sitä, että tyttö saa sosiaalista kanssakäymistä ja ennen kaikkea sitä, että hän oppii jakamaan tavaroita sekä toimimaan itseään nuorempien, ikäistensä sekä itseään vanhempien kanssa. Opettajat tai ohjaajat, mitä lie, ovat erittäin mukavia ja keskusteluintoisia. Heitä on siellä kolme ja kaikki ovat tulleet meille kovastikin juttelemaan. Kyselleet meidän perheestä ja jakaneet neuvojaan uhmaikäisen äidille.

Itse en ole vielä ( no joo, ollaan käyty 2 kertaa) solminut kontakteja, mutta ehkä niitäkin vielä ehtii. Kait ne sit syntyy jos on syntyäkseen.

Mutta se miksi aloin tätä juttua kirjoittamaan on se, että nyt kun olemme siellä avoimessa käyneet, olen törmännyt molempina kahtena kertana siihen, että järjestäen kaikki, sekä lapset että vanhemmat, ovat luulleet meidän tyttöä paljon ikäistään vanhemmaksi. On sen verran pitkä ja muutenkin aika toimelias. Onko se hyvä juttu vai ei, siitä en oikein itsekään ole varma. Kun lapsi käyttäytyy 2-vuotiaan tavoin ja näyttää 3-vuotiaalta, syntyy väkisinkin väärinkäsityksiä. Esimerkiksi, ensimmäisellä käynnillämme, tyttö paineli intoa puhkuen 4-5-vuotiaiden tyttöjen leikin keskelle ja vahingossa rikkoi heidän tyynymajansa. Siitäkös soppa syntyi, kun tytöt alkoivat syyttävin sormin meidän pientä sättimään ja taisi siinä muutama majaansa jo itkeäkin. Itse siihen sitten ohjaajan kanssa selittelemään, että kun tämä tyttö on vasta vähän yli kaksi eikä välttämättä vielä ihan ymmärrä tekojaan. Myös se, että tyttö käy ottamassa toisen lapsen kädestä lelun itselleen, kuuluu mielestäni vielä 2-vuotiaan toimintatapoihin. Se ei tietenkään ole hyvä asia, mutta yleistä sen ikäisillä. Ja taas ne toiset äidit katsoo minua murhaavasti, kun minun ISO tyttöni käy nyysimässä heidän PIENILTÄ sirppiäisiltään lelun kädestä, vaikka tosi asiassa minunkin lapseni on vielä aika pieni.

Tai sit musta vaan tuntuu siltä, että kukaan muu lapsi ei koskaan tee mitään väärää. Että se on aina MUN lapsi, joka tönii tai vie lelun kädestä. Huoh!