Jokunen kuukausi sitten mietin, että johan on ihme, kun ei toi meidän äijä ole vielä tippunut sängystä. Siskonsakin tipahti ollessaan 4kk ja meidän ukkelihan täyttää jo kohta 9kk............kunnes koitti tämä aamuyö, silloin se tapahtui. Jätkä läsähti maahan sellasella sykkeellä, että hurjempaakin hirvittäs. Hyvä etten itsekin tipahtanut sängystä, kun tömäys oli niin kova. Tämänkin tipahduksen ois tietty voinut välttää, olemalla aavistuksen fiksumpi ja vetää jätkä pois liian läheltä reunaa ja tehdä sitä ja tätä ja totakin vielä, mutta jälkikäteenhän on turha voivotella. Meni jo. Ja tuli muuten ihan suoraan päälleen tai otsalleen. Nousi patti ja tuli mustelma ja pari naarmuakin, mut ei onneksi mitään pahempaa.

Jos ois ollut mun ensimmäinen lapsi ja tipahtanut yhtä hanakasti pää edellä päin parkettia, oisin varmaan ollut 10min tippumisen jälkeen yksityisellä yöpaita päällä seisomassa, elvytystä ehdottamassa ja sydänkäyrääkin ois varmaan tarttenut ottaa. Ihan vähintään kuvata vauvan pää ja varmuudeksi vielä jäädä yöksi tarkkailuun. Mut onneksi ei ollut näin vaan osasin ottaa asian aika rauhallisesti, ilman hyperventilaatiokohtausta, toki pelästyin, mutta hillitysti. Jätkä on elossa ja voi hyvin.

Onnellinen loppu:)