Nyt on sellainen kausi menossa, että tuntuu jotenkin olevan kovin hankalaa noiden lasten kanssa. Tyttö vetää ylikarseeta uhmaa edelleen ja poika säestää vieressä. En tiedä kumpi on pahempaa, se että ne rääkyy yhtä aikaa vai se, että ekaks rääkyy toinen ja kun ensimmäinen lopettaa, toinen aloittaa. On toki ihania hetkiä ja paljon onkin, mutta usein sitä sit kuitenkin kirjoittaa näistä huonoista. Mistä sekin johtunee?!

Omaa pinnaani olen joutunut venyttämään ihan äärimittoihin. Jaksan toki kuunnella sitä huutamistakin jonkin aikaa, mutta yleensä siinä vaiheessa jos molemmat ovat ottaneet asiakseen kettuilla mutsille, mulla alkaa kupolissa porista. Puren hampaat yhteen ja lasken triljoonaan. Joskus jo sekin auttaa. Toisinaan taas joudun ottaamaan sen huutamisen mukaan kuvioihin, se auttaa melkein varmasti aina. Mutta tänään huomasin, että olen itseltäni huomaamatta kehittänyt itselleni ihan omanlaisen "lapsille huutamis äänen". Se on paljon matalampi ääni kuin normaali ääneni ja siinä on mukana jotain miesmäistä sävyä. Itsekin melkein kauhistuin kuunneltuani sitä tänään. Se on hyvin kaukana nalkuttavasta naisäänestä, minkä siis myös osaan aika hyvin:) Mutta toi mun uus ääni on aika tehokas, täytyy sanoa. Ainoo ongelma siinä vaan on se, että siitä tulee kurkku kipeäksi:)