Lauantaina olimme miehen mummun hautajaisissa. Kyseessä oli 91-vuotias ihminen, joka eli viimeisen vuotensa sairaalassa, lopun aikaa jo aika huonossa kunnossa. Mutta hyvän ja pitkän elämän sai elää. Ihana ihminen. Mutta siis näistä hautajaisista sen verran, että monelta taholta tuli vinkkejä ennen hautajaisia, että kannattaa kertoa lapsille, varsinkin 3-vuotiaalle, hautajaisten kulusta ja siitä, että miksi ihmiset ovat surullisia. Minähän sitten selitin tytölle monena päivänä, että miksi sinne hautajaisiin mennään, miten siellä kuuluisi käyttäytyä, miksi ihmiset ovat niin surullisia ja itkevät, jne. Yritin vielä kertoa jotain itse kuolemastakin. Tyttö otti tiedon vastaan milloin milläkin tavalla reagoiden. Välillä vaan vähän hymisteli, toisinaan esitti vastakysymyksiä, mutta paras oli se, kun vko ennen hautajaisia istuin tytön viereen aikeissa kertoa siitä, että kuinka siellä moni sitten varmasti itkee ja on todella surullinen, niin tytön komentti siihen oli; "-älä selitä mulle, en mä kuitenkaan ymmärrä". Ok. Jeps. Enpäs sitten selitä.

Hautajaiset sujuivat hienosti kaikin puolin. Lapset olivat kehuttavan hyvin kirkkotoimituksen ajan, tyttö tosin keskittyi ihmettelemään sitä ihmisten itkemistä. Kun laskin lasten kukat arkun päälle, tyttö sanoi kovemmalla äänellä; " -äiti, älä itke". Sen jälkeen itketti vielä enemmän. Miehen äidille eli mummullensa sanoi myös useaan otteeseen, "- mummu, älä enää itke. Ei mitään hätää". Niin liikuttavaa tekstiä pienen ihmisen suusta. Tänään tyttö sanoi minulle, "-äiti, minä kyllä olisin halunnut siellä kirkossa, että se kansi olisi avattu niin minä olisin nähnyt miltä se isomummu oikein näytti"! Voi jee, mitä tollaisen pienen ihmisen päässä liikkuukaan. Paljon kysymyksiä ainakin:)