Uuh ja puuh. Ensimmäinen päivä koulussa luentojen parissa ja mun aivonystyrät tekee hommia niin, että päästä nousee savu.Lääkelaskentaa ja lääkehoitoa...........tsiljoona uutta termistöä, käsitettä, syytä ja seurausta. Ihan hetkeksi tuli ajatus päähän, että miten helvetissä joku voi muistaa tän kaiken..........mut sithän mä hogasin, että aika moni on nää kaikki joutunut muistamaan:)

Oon ollut huomaavinani tossa pikkuisessa demoni prinsessassani pieniä sellaisia loukkaantumisen merkkejä. Että vähän niin kuin se ois mulle loukkis, kun en olekaan enää 24/7 kotona. Se on välillä mulle niin vihainen ja raivona, että ihan jäykistyn ihmetyksestä. Miten joku voi olla niin kiukkuinen? Miten niin pieneen mahtuu niin paljon angstia?! Pienestä asiasta vetäsee sellaset raivondeerit, että ei oo ennen nähty. Toisaalta, se toinen puoli on taas sellainen, että tänään se juoksi suoraan mun syliin ja halus istua siinä tovin jos toisenkin. Halaili ja pussaili, kertoi kuinka paljon rakastaa äitiä. Pikkuinen. Ja päivisin on toisinaan ilmaissut kovastikin ikäväänsä mua kohtaan. Äidin sydänhän on melkoisen särkymisuhan alla, kun kuulee, että toinen tippaa vääntää ikävänsä takia, mutta minkäs teet. Yritän illat sitten hyvittää lapsille mun päiväpoissaoloja. Raukat. Äiti ihan hyljänny toiset:)