Jepajee, kyllä se vaan on niin, että on tää blogin kirjoittelu jäänyt alakynteen. Kun ei kerkee/jaksa/kykene/pysty niin  sit ei vaan pysty. Jos nyt kuitenkin muutaman sanasen pystyis tuottamaan.

Koulussa menee edelleen kivasti ja innostus on tallella yhä vieläkin. Tahti on tiukka ja paljon on uutta. Ajoittaista jännitystä tuo se, kun ihmettelen itsekseni, että miten tämän kaiken tiedon mitä mun päähän syöstään, pystyy muistamaan jossain tentissä. Työelämässä kun on kuitenkin kollegat ja kirjat mistä tiedon voi aina tarkistaa, tentissä ne hommat on vaan osattava kirjoittaa paperille ilman niitä apuja. A-P-U-A. Opiskelutoverit ja oikeastaan koko meidän ryhmä on aika jees. Että ei kait tästä koulusta tän enempää.

Seuraava järjestelemistä vaativa asia olis mun omat 30veeeet. Yök ja hyi, en haluais vielä täyttää sitä lukua. Mä haluun olla nuori, rypytön, elinvoimainen, kaunis, rohkea ja kiva ihminen aina, en vanha, ruostunut ja rupsahtanut. No joo, pikku ikäkriisin tyyppinen ilmiö vissiin. Eniveis, ollaan varattu eräästä ravintolasta tilat, yhden toisen tytsin kanssa, joka täyttää saman luvun kuin minä, mutta päivää ennen. Kutsuttuja ei oo vielä kutsuttu eikä mitään muutakaan tehty, mut kait ne vielä ehtii, kun aikaa on 2kk. Mitäs muuta. Hmmmm..........

No vaikka lapsista sen verran, että ne on ihan demoneja aina silloin, kun tuun vasta klo16 jälkeen kotiin, lyhyemmän päivän jälkeen ne on vielä ihan siedettäviä. Itse kun tulee kotiin väsyneenä ja lapsia kaipaavana, odottaa että vastaan juoksee maailman suloisimmat ja kivoimmat, ehkä ihanimmatkin, lapset ja sit näky onkin ihan toinen. Kaksi ääshoulia juoksee naama vinossa ovelle vastaan, aloittaa kitinän ja kiukun lähes tulkoon justheti ja kiukuttelee niin kauan, että on nukkumaan menon aika. Aika rasittavaa ja inhoa, mutta onneksi sen kiukuttelun jaksaa paremmin käsitellä, kun ei ole koko päivää tarvinnut sitä kuunnella.

Että näin.